Hienostuneet yksityiskohdat

Tunnusmekrkinä vuosisatojen kuluessa loppuun asti jalostunut olemus detaljeineen.

YKSITYISKOHDAT

Aito kaakeliuuni on harvinainen helmi

Aidon kaakeliuunin muoto on saavuttanut täyden kukkansa, sen yksityiskohdat on loppuun harkittu, sen rakenne ja toimintapa on nerokkaan yksinkertainen. Sen vuoksi se edustaa tulisijojen valiota. Se huokuu eleganssia, viehätysvoimaa ja jatkuvuutta. Vielä 250 vuoden päästä sen lämpö on satumaisen suloista.

1
VASTAVIRTAUUNI

AIKANSA MULLISTAVA KEKSINTÖ

Koleiden talvien ja ainaisten sotien koetellessa Pohjolaa valtakunnan puuvarat hupenevat. Arkkitehti Carl Johan Cronstedt ja sotamarsalkka Fabian Wrede saavat Hänen Majesteetiltään Kustaa III:lta tehtävän suunnitella lämpöteknisesti edistyksellisen uunin. Läpimurto syntyy 1767, kun vastavirtauuni keksitään.
Sen tulipesästä savu nousee ylös, jakaantuen edessä molemmille sivuille mennen alas. Alhaalta takaa se nousee jälleen ylös molempia sivuja, tullen taas yhteen ylhäällä. Sitten se menee savupiippuun. Nyt lämpö siirtyi ja varastoitui tehokkaasti mullistaen lämmitystekniikan. Nerokas inventio leviää mallipiirustusten välityksellä.

Pesällinen aamulla ja ilalla, ja salongin asumismukavuus säilyy viehättävänä.


2
RAKENNE

SAVEA ALUSTA LOPPUUN

On hämmästyttävää miten aito kaakeliuuni kestää tulta, lämpöä ja sen vaihtelua. Lämmetessään sen rakenteet laajenevat, ja jäähtyessään kutistuvat. Sen kaakelit, tiilet ja laastit muodostavat kokonaisuuden, jonka kaikki osat ovat samaa tulessa väsymätöntä ja joustavaa raaka-ainetta savea. Materiaalina se kykenee tasaamaan ja siirtämään lämpöä tasaisesti ja pitkäaikaisesti. Muutama pelti-sinkilä, rautalanka ja naula sitovat kaakeleita toisiinsa – muuta se ei tarvitse. Ei tulta ja lämmön vaihteluja kestämätöntä lyhytikäistä sementtiä, betonia tai saneerauslaastia. Yksinkertaisesti, ne eivät kuulu aitoon kaakeliuuniin.

 


3
MUOTOILU

HARMONISEN TASAPAINOINEN KOKONAISUUS

Muotoilun lähtökohtana ovat tyylilliset ihanteet kuten klassinen rokokoon kepeys, empiren sotaisuus tai moderni funkkiksen käytännöllisyys. Aito kaakeliuuni koostuu sopusuhtaisista kaakeloiduista kentistä – alaosasta, keskiosasta ja yläosasta, ja niitä erottavista koristeista. Jalokivenä sitä kaunistaa suuluukku, jonka muoto ja koko pohjaa sekä esteettisille prinsiipeille että tulipesän hyötysuhteelle. Sen ilmeeseen vaikuttavat väri ja pinta sekä kaakeleiden ja uunin mittasuhteet. Kokonaisvaikutelmassa suunnittelijan näkemys ja asiakkaan mieltymykset ovat tasapainossa klassisten esteettisten ihanteiden kanssa.

Aidon kaakeliuunin muotokieli herättää tunnetilan, joka ylittää arjen ja tavallisuuden. Se on sanoin kuvaamattoman kaunis ja ajaton!

 

 

 

 


4
SAUMAUS

SAUMOILLA TAI ILMAN

Saumattu -tyyli korostaa 1700-luvun mukaista käsityöuuni vaikutelmaa. Käsintehty aito kaakeliuuni viestii arvokkuutta ja harvinaisuutta, erilaisuuden ja vivahteikkuuden paljastaessa käsityön suuren määrän. Kaakeleiden kallisarvoisuudesta johtuen niitä muokataan minimaalisesti. Silloin kaakeleiden väleihin jätetään täytettävät raot. Liitujauhosta, titaanivalkoisesta pigmentistä ja vedestä valmistettu saumausaine on pehmeän joustavaa, täydellistä rakoihin.

Saumaamaton -tyyli luo 1850-luvun ilmeen puskusaumoin ilman saumausaineita. Koneellisesti tuotetut kaakelit olivat mittatarkkoja ja usein niissä oli ylimääräistä, joka hakattiin ja hiottiin sopivaksi muurattaessa. Tehosteena tällöinkin saumausaine häivyttää poikkeavuuksia. Ne sopivat kumpikin niin moderniin kuin klassiseen miljööseen. Mieltymys ratkaisee, me Helsingellä tarjoamme molempia tyylejä.


5
MUURAUS

EI KUKA TAHANSA VAAN AITO PERINNEMUURARI

Perinnemuurari on muurareiden valiota. Hänen perimässään käsityötraditiossa tiivistyy satojen vuosien kokemus. Niinpä hän suhtautuu aitoihin kaakeliuuneihin vakavuudella, intohimolla ja tuntee suurta ammattiylpeyttä tekemistään töistä. Hänen menetelmänsä tähtäävät toimintavarmuuteen ja kestävyyteen – aivan kuten vanhoina aikoina. Hän ei suostuisi käyttämään kuin savea ja hiekkaa savilaastissa, sillä muu ei kestä – ei ainkaan sementti. Hän hallitsee kaakeleiden työstön eri vaiheet reunojen ohentamisesta kaakeliveitsellä ja vasaralla, sekä hionnan lasitetta vaurioittamatta. Hän tietää miten kaakelit sidotaan toisiinsa ja tiilisiin sisärakenteisiin. Perinnemuurari muuraa päivässä yhdestä kahteen kerrosta, jotta savi ehtii asettua. Kun viikko tai kaksi on kulunut aito kaakeliuuni on valmiina käyttöön seuraavaksi 100 vuodeksi.

 


6
YKSITYISKOHDAT

LISÄTARVIKKEET VIIMEISTELEVÄT ILMEEN

Aidon kaakeliuunin yksityiskohdat pohjaavat toimivuuteen ja kauneutteen. Klassiset messinkiset suuluukut ovat aidon kaakeliuunin ylellinen tunnusmerkki, sorvattuine saranoineen, sisäluukkuineen ja hentoine koristeineen. Mustarautainen suuluukku korostaa käsityön suurta määrä ja ainutlaatuisuutta.  Tähtiventtiili uunin yläosassa, pellinohjain sopivine ketjuineen ja nuppeineen sekä tuhkaluukut ovat valittavia detaljeja. Vanhahtavaa ilmettä haettaessa tulipesän sivuille jätetään muutama tiili irralleen, jotka nuohooja irroittaa tarvittaessa. Ilmeen viimeistelee kalkkikivinen, marmorinen tai peltinen kipinäsuoja. Yksityiskohdista syntyy jäljittelemätön aidon kaakeliuunin tunnelma!


7
HUOLTO JA KÄYTTÖ

UUNIKAAKELISI KESTÄVÄT SATOJA VUOSIA

Satoja vuosia vanhat käsinrakennetut aidot kaakeliuunit toimivat edelleen. Sen materiaalit ja se tapa, jolla se rakennettiin tekee siitä lähes ikuisen ja helposti korjattavan. Sisäosat voivat kestää jopa 60-135 vuotta, mutta yli 500 vuotta vanhoja uunikaakeleita on edelleen lämmityskäytössä. Me Helsingellä jaamme mielellämme pitkäniän salaisuuden. Säännöllinen ja oikeaoppinen huolto ja käyttö. Noudattamalla lämmitysohjeita, tarkkailemalla rapaistumista, ylläpitämällä tulipesän uhrikerrosta säästää pitkän pennin ja kaiken lisäksi saa uunikaakelit kestämään yli 300 vuotta. Aito kaakeliuuni on arvokas investointi, joka säilyttää arvonsa, luo erityistä tunnelmaa, mutta se myös maksaa itsensä nopeasti takaisin pienin huoltotoimenpitein. Lähtiessään perinnemuurari täyttää Helsingen takuutodistuksen yhteystietoineen.
Soitamme sinulle tulevaisuudessa muistuttaaksemme huollosta ja kysyäksemme kuinka aito kaakeliuunisi voi!

8
LUOTETTAVA

VERTAANSA VAILLE NIIN LAADUSSA KUIN KAUNEUDESSA

Aito kaakeliuuni kehitettiin yli 200 vuotta sitten, mutta sen tekniikka on ylivertaista edelleen. Sen rakenteen yksinkertaisuus tekee siitä lähes ikuisen ja helposti huollettavan. Perinnemuurarin muuraamana sen kauneus ja laatu pääsevät loistoonsa. Sen muotoilu on ajatonta joka sopii yhtälailla moderniin kuin vanhaan, maaseutu kuin kaupunki miljööseen. Säätämällä yksityiskohdat kohdalleen saamme juuri sellaisen vaikutuksen ja tunnelman aikaiseksi kuin tahdot. Tehdessäsi hankintapäätöksen et tule katumaan päätöstäsi. Aito kaakeliuuni kestää sukupolvelta toiselle ja kolmannelle.
Ota yhteyttäTakaisin